THL on päivittänyt Suomeen saapumista ja matkustusta koskevaa ohjeistusta. Eckerö Line vaatii Suomeen tulevilta asiakkailta koronatestitodistuksen tai vastaavan 23.2.2021 lähtien

Edellytämme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n, suosituksen mukaisesti kaikilta Suomeen matkustavilta asiakkailtamme vähintään yhtä alla olevasta kahdesta kohdasta:

  1. todistus negatiivisesta koronavirustestituloksesta tai
  2.  lääkärintodistus, josta käy ilmi viimeisen 6 kuukauden aikana sairastettu koronavirusinfektio, josta on parantunut ja voi näin ollen matkusta

Vaatimus koskee kaikkia matkustajia, myös Suomeen saapuvia Suomen kansalaisia alkaen 23.2.2021. Vaatimus täydentää muita kattavia terveysturvallisuustoimiamme.

Vaatimus ei koske henkilöä, joka on

  • käynyt miniristeilyllä ilman maihinnousua Tallinnassa
  • rahdinkuljettaja ammattiliikenteessä työtehtävässä
  • alle 13-vuotias
  • merimies, jonka työkomennus tapahtuu Suomesta lähtevällä laivalla tai on palaamassa työkomennukselta takaisin Suomeen.

Hyväksymme luotetun terveystoimijan kirjoittaman todistuksen negatiivisesta koronavirustestistä (covid-19) tai sairastetusta, mutta jo täysin parantuneesta koronavirusinfektiosta. Todistus tulee olla suomen-, ruotsin-, englannin, tai vironkielinen. Todistus voi olla joko tulostettu tai digitaalisessa muodossa. Myös tekstiviesti tai näyttökuva Omakanta-terveyspalvelun sivuilta hyväksytään edellyttäen kuitenkin, että siitä käy ilmi alla olevat vaaditut tiedot. Koronavirustestinä hyväksymme seuraavat testausmenetelmät:

o PCR-testi, joka on otettu aikaisintaan 72 tuntia ennen matkaa
o PCR-pikatesti, joka on otettu aikaisintaan 72 tuntia ennen matkaa
o LAMP-testi, joka on otettu aikaisintaan 72 tuntia ennen matkaa
o Antigeeni-testi, joka on otettu aikaisintaan 72 tuntia ennen matkaa
o Antigeeni-pikatesti, joka on otettu aikaisintaan 72 tuntia ennen matkaa

  • Negatiivisen testituloksen tulee sisältää koko nimi (kuten on kirjoitettu matkustusdokumenttiin), syntymäaika, testin tulos, testimenetelmä, näytteen oton päivämäärä ja aika sekä testituloksen myöntäjä (henkilö ja yritys).
  • Todistuksen sairastetusta mutta jo täysin parantuneesta koronavirusinfektiosta viimeisen 6 kuukauden sisällä tulee sisältää koko nimi (kuten kirjoitettu matkustusdokumenttiin), syntymäaika ja todistuksen antoajankohta sekä todistuksen myöntäjä (henkilö ja yritys).

Lue lisää suosituksesta THL:n verkkosivuilta.

Suomen Varustamot: Varustamot edellyttävät ulkomailta Suomeen saapuvilta laivamatkustajilta negatiivista koronatestitodistusta 23.2.2021 lähtien

Traficom: THL suosittelee negatiivisen koronatestitodistuksen edellyttämistä Suomeen tulevilta ilmailun lisäksi myös muissa liikennevälineissä

Koronatestauspisteet Virossa, katso koronaviirustestimine.ee (englanniksi)

Koronatietoni.fi-palvelusta voi ladata todistuksen (englanninkielinen) Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ja Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Kymsote) negatiivisesta koronatestituloksesta.