Vastuullisen kalan kannalla

Vastuullisen kalan kannalla

Vastuulliset kalatuotteet ja merten hyvinvointi ovat Kalatukkuliike Arvo Kokkosen tärkein arvo. Arvo Kokkonen Oy:n edustajat vierailivat m/s Finlandian Makuja Merellä -akatemiassa kertomassa matkustajille vastuullisesta kalastamisesta ja kalatuotteista.

- ”Merten hyvinvointi on elinehtomme”, on slogan johon koko tuotantomme perustuu, tiivistää myyntipäällikkö Markus Hännikäinen.

Arvo Kokkonen Oy:n päätoimiala on kalojen ja äyriäisten maahantuonti, jalostaminen, välittäminen sekä markkinointi ja heidän valikoimassaan on noin 2000 eri tuotetta. Eckerö Line on tehnyt tiivistä yhteistyötä Arvo Kokkosen kanssa jo vuodesta 2017 lähtien.

Vastuullisuus alkaa käytännön tekemisestä. Arvo Kokkonen oli mukana joitain vuosia sitten tehdyssä WWF:n kampanjassa ”Kun suomut putosivat silmiltä”, jonka tavoitteena oli, että Suomen markkinoilla olisi ainoastaan kestävästi pyydettyjä ja viljeltyjä kalatuotteita. Arvo Kokkonen saavutti hyvät tulokset, jossa heidän 2000 kalatuotteesta noin 97% oli kestävästi pyydettyjä tai viljeltyjä kala- ja äyriäistuotteita.

Tavoitteena Itämeren pelastaminen

Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglundin toteuttama projekti Itämeren pelastamiseksi ja kalakantojen elvyttämiseksi on tuottanut paljon hyvää. Lahnojen poistokalastuksella on saatu pohjavesiä elpymään sekä kirkastumaan ja leväkukintoja häviämään.

- Lahnat eivät ole enää syömässä kaikkia pohjaelämiä ja eläinplanktonia, jotka ovat tärkeitä levänsyöjiä. Jos meren pohjassa ei ole jäljellä levänsyöjiä, jää leväkukinta pohjaan muhimaan, jolloin syntyy hapettomuutta ja paljon muuta pahaa ja merenpohja kuolee pois, kertoo villikalaspesialisti Klaus Berglund.

Berglundin tiimi huomasi, että kun särkikaloja ja lahnoja kalastettiin pois, alkoivat pohjaeläimet viihtymään, jolloin vesi kirkastui välittömästi eikä sinilevää ehtinyt syntymään. Lahnojen poistuessa siiat ja kampelat tulivat tilalle ja ahvenet olivat todella hyvässä kunnossa.

- On hyvin surullista, että arvokalakannat vähenevät jatkuvasti tietyiltä alueilta. Vaikka meri on kirkkaampaa ja on vähemmän ravinteita niin jostain syystä arvokalakannat eivät menesty, kertoo Berglund.

Arvokalakantojen pienenemiseen vaikuttaa monta tekijää, joista ihmisen osuus on yllättävän pieni. Hyljekannat sekä merimetsokannat ovat kasvaneet suuriksi, jolla on suuri merkitys.

Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglund kertoi luennolla mm. projektista, joka tähtää Itämeren pelastamiseen ja kalakantojen elpymiseen.Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglund kertoi luennolla mm. projektista, joka tähtää Itämeren pelastamiseen ja kalakantojen elpymiseen.
Arvo Kokkosen villikalaspesialisti Klaus Berglund kertoi luennolla mm. projektista, joka tähtää Itämeren pelastamiseen ja kalakantojen elpymiseen.

Tee ympäristöteko syömällä särkeä!

Jokainen ihminen pystyy edistämään kestävää kalatuotantoa omilla valinnoillaan ja kulutuskäyttäytymisellään. Suurimpia ympäristötekoja mitä tavallinen ihminen voi tehdä, on syödä kotimaista Itämeren kalaa mahdollisimman paljon, varsinkin lahnaa ja särkikaloja. Nykyään kaupoissa on jo paljon hyviä särkikalatuotteita.

- Seuraavan kerran kun menette kalatiskille, pyytäkää särkeä tai säynävää ja graavatkaa ja kokatkaa niistä! Tapoja kokata kalaa on lukemattomia ja se on helppoa sekä hauskaa, innostaa Berglund.

Ihmiset haluavat nykyään syödä yhä terveellisemmin ja villikalan kysyntä kasvaa jatkuvasti. Berglund on sitä mieltä, että käsitys lähikalasta on muutettava ja laajennettava Norjan pohjoispuolelle, josta saadaan vastuullisesti tuotettua villikalaa suomalaisen lautaselle 24 tunnissa.

Berglund uskoo parempaan tulevaisuuteen vastuullisessa kalatuotannossa, koska ihmiset ovat yhä tietoisempia ja asioihin on alettu reagoida. Kulutustottumukset ovat muuttumassa parempaan suuntaan myös kuntapuolella ja monissa kouluissa on korvattu esimerkiksi ulkomainen seimassa kotimaisella särki- ja lahnamassalla.

Matkustajat tyytyväisiä luennon antiin

M/S Finlandian matkustajat kiittelivät luennoitsijoita mielenkiintoisesta akatemiasta. Oli sekä uutta että tuttua tietoa, kertoo matkustaja Claudia. Esalle arvokalakantojen heikentyminen oli tuttu asia kalastajaystävänsä kokemuksien perusteella. Matkustaja Eeva sai käsiinsä kalankäsittelyoppaan, josta hän toivoi apua ruotuisen kalan vaikeaan käsittelyyn. Myös mätikirja herätti kiinnostusta ”Muikunmäti on ihan parasta, mutta kylmäsavustettu hauen mäti kuulostaa myös ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta”, innostui matkustaja Leena.

Eckerö Line toivottaa matkustajat tervetulleiksi maistamaan Arvo Kokkosen kalaherkkuja Buffet Eckeröön!

Luennolla olleet matkustajat jututtivat asiantuntijoita m/s Finlandian Nyt puhutaan ruoasta -luennolla.Luennolla olleet matkustajat jututtivat asiantuntijoita m/s Finlandian Nyt puhutaan ruoasta -luennolla.
Luennolla olleet matkustajat jututtivat asiantuntijoita m/s Finlandian Nyt puhutaan ruoasta -luennolla.