Tietoja haetaan, pieni hetki...

Tietoja haetaan, pieni hetki...

|

Eckerö Line jatkaa matkustajamäärissä - m/s Finlandian kolmas vuosi jälleen ennätyksellinen

Neljännen toimintakautensa aloittava Eckerö Linen m/s Finlandia on jälleen kasvattanut matkustajamääränsä ennätyslukemiin. Uudet matkatuotteet sekä uusi Kokouskeskus ja Lounge toivat laivalle 70 000 lisämatkustajaa edellisvuoteen verrattuna.

Tammi–joulukuussa 2015 Helsinki–Tallinna-reittiä liikennöivä m/s Finlandia kuljetti yhteensä 1 450 000 matkustajaa eli 5 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna (2014: 1 380 000 matkustajaa). Myös kuljetettujen henkilöajoneuvojen määrä kasvoi 11 prosenttia ollen 206600 kappaletta.

Eckerö Line nosti markkinaosuutensa 17,1 prosenttiin huolimatta siitä, että muun muassa laivan telakoinnin vuoksi liikennöityjä vuoroja oli edellisvuoteen verrattuna 62 kpl vähemmän.

– Matkustajamäärien kasvu on monen asian summa. Onnistunut aikataulumuutos, uudet 6 tunnin miniristeilyt sekä viime vuonna valmistunut Kokouskeskus ja Lounge ovat kiinnostaneet. Myös Viron suosio lomakohteena on edelleen kasvussa, mikä näkyy 10 prosenttia kasvaneena hotellimatkojen myyntinä, Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen summaa.

– Koko Helsinki–Tallinna-reitin matkustajamäärä nousi 3 prosenttia ollen vuonna 2015 noin 8 420 000 matkustajaa. Uskomme reitin vetovoimaan myös tänä vuonna, ja eurooppalaisten matkustajien lisäksi odotamme kasvavia matkustajamääriä Aasiasta ja Kiinasta, Keronen jatkaa.

Monipuolista viihdettä jo laivamatkalla

Eckerö Line on yksi Suomen suurimmista kotimaisten artistien työllistäjistä. Viime vuonna muun muassa huippusuositun Vain elämää -ohjelman artistit esiintyivät Finlandialla, ja vastaanotto oli vähintäänkin riehakas. Asiakkaamme arvostavat monipuolista ja modernia viihdetarjontaamme, ja tänä vuonna tuomme ohjelmistoomme jälleen uutta ja kiinnostavaa kotimaisen iskelmä-, pop- ja rapmusiikin saralta.

Matkustamotiloja ja myymälöitä uudistetaan tammikuussa

M/s Finlandian tekninen telakointi tehdään 11.–22.1.2016. Laivan matkustamotiloja ja sisustusta uudistetaan, sekä myymäläkonsepteihin tehdään muutoksia. Parfyymi- ja kosmetiikkamyymälä laajenee, ja PopUp shopin valikoima laajenee laadukkaisiin merkkiasusteisiin, -koruihin ja -kelloihin.

M/s Finlandia on kulkenut Helsingin ja Tallinnan välisessä liikenteessä kolme vuotta. Se on reitin ainoa Suomen lipun alla oleva laiva.