Hyvä ruoka, parempi kokous

Hyvä ruoka, parempi kokous

Inspiroiva ympäristö, hyvä palvelu ja raikas meri-ilma eivät yksinään riitä täydellisen kokouspäivän rakennuspalikoiksi. Onnistunut kokous vaatii myös riittäviä energiavarastoja ja niiden oikea-aikaista tankkausta.

M/s Finlandialla ymmärretään onneksi hyvän päälle. Itämeren aalloilla ei makuelämyksistä tingitä, oli kokousmatkustajan agenda millainen tahansa.

Kokouskeskuksen pikkubuffet pitää vireystason korkealla

M/s Finlandian Kokouskeskuksessa nautitaan maukkaista tarjoiluista, jotka kuuluvat automaattisesti kaikkiin laivan kokouspaketteihin.

Aamulähdöllä Kokouskeskuksen pieni buffetpöytä on katettu suolaisilla ja makeilla, aamupalaksi hyvin soveltuvilla purtavilla. Valitsetko kahvin vai teen, voileivät vai myslin, hedelmät vai raikkaan smoothien? Vai maistaisitko sittenkin ihan kaikkea?

Muilla vuoroilla pöytä on katettu leivillä, salaateilla, hedelmillä ja sekä muulla suolaisella ja makealla välipalalla. Lisäksi saatavilla on aina kahvia ja teetä, virvoitusjuomia ja mehuja sekä olutta ja viiniä.

– Kokouskeskuksen pikkubuffet on avoinna koko matkan ajan ja santsata saa niin usein kuin tarve vaatii. Näillä tarjoiluilla ajatus pysyy kirkkaana, ideat lennokkaina ja vatsa taatusti tyytyväisenä, vakuuttaa m/s Finlandian konferenssivastaava Daniel Öige.

Kokouskeskuksen kaikki syötävät ovat automaattisesti laktoosittomia, mutta myös muut erityisruokavaliot huomioidaan. Muistathan ilmoittaa erityistoiveistasi matkavarauksen yhteydessä sujuvimman palvelun takaamiseksi.  

Kokouskeskuksessa pikkubuffetista voi hakea purtavaa koko matkan ajan.
Tämä on tallinnalaisravintola MEKKin taidonnäyte. Tallinnan monipuolista ravintolakattausta kannattaa testata.

Buffet Eckerö hurmaa satokauden helmillä

M/s Finlandia tunnetaan myös Buffet Eckerön maistuvista ruoista, eikä ihme – seisovan pöydän antimista 80 prosenttia valmistetaan laivan omassa keittiössä satokauden parhaista kotimaisista raaka-aineista!

Buffet Eckerön monipuolisella meriaamiaisella pärjää pitkälle iltapäivään, ja aamiaispöydän klassikoista voi helposti koota mielensä mukaisen aamupalan. Herkuttele kaloilla, laita tuoreen sämpylän päälle rouskuvaa salaattia tai sekoita jogurtin joukkoon runsaasti hyvää tekeviä pähkinöitä. Jätä kuitenkin tilaa myös lämpimille ruoille, kuten puurolle, pekonille ja munakokkelille!

Aamulähdön jälkeen Buffet Eckerössä maistellaan 7 kertaa vuodessa vaihtuvia sesonkimenuja. Trendikäs, mutta hetkellisestä muotioikusta kaukana oleva satokausiajattelu varmistaa sen, että suussa sulavat herkut ovat aina tuoreimmillaan.

– Seisovasta pöydästämme jokainen loihtii omanlaisensa aterian juuri niin monella ruokalajilla kuin mieli tekee. Luvassa on kaikille makumieltymyksille sopivaa, rentoa mutta à la carte -tasoista ruokailua, sanoo m/s Finlandian keittiömestari Tuomas Sillanpää.

Myös Buffet Eckerön kattauksesta nauttivat kaikki ruokavalioon katsomatta. Laktoosittomat ja gluteenittomat erityisruokavaliot on merkitty selkeästi, ja ammattitaitoinen henkilökunta auttaa mielellään myös muunlaisten syötävien löytämisessä.

Tallinna on herkuttelijan paratiisi

Mikäli kokousmatka vie maihin asti, kannattaa ehdottomasti tutustua myös Tallinnan monipuoliseen ravintolatarjontaan. Vanhat suosikit pitävät pintansa vuodesta toiseen ja uusia ruokapaikkoja syntyy kuin sieniä sateella. Tallinnan ravintoloihin on mahdotonta kyllästyä!

Maistuisiko aito virolainen ruoka, kunnon pihvi, kasvisateria vai suussa sulava leivos? Eckerö Linen ravintolasuosituksista löydät paljon tietoa Tallinnan ravintoloista ja niiden tarjonnasta.

Liittyvät postaukset
Uuteen vuoteen on ponnistettu telakoinnin myötä päivittyneellä ilmeellä, parantuneella matkustusmukavuudella ja bisnesmatkustajia ilahduttavilla uudistuksilla...
M/s Finlandian risteilyt on kuin luotu tyhy- ja virkistyspäiviä varten. Rentoudutko mieluummin miniristeilyllä vai vietätkö päivän Tallinnassa? Valinta on sinun...
Kevät ja kesä ovat juhlan aikaa...
Kokous kalenterissa? Palaveri päivyrissä? Tallinna tarjoaa toimivat puitteet monenlaisille kokouksille, koulutuksille ja muille yritystilaisuuksille...