Laivoilla voi nyt matkustaa rajoituksetta Ruotsiin ja Saksaan

Laivoilla voi nyt matkustaa rajoituksetta Ruotsiin ja Saksaan

Matkustus on 19.9. alkaen sallittua Suomen ja muun muassa Ruotsin ja Saksan välillä ilman rajoituksia. Viro on ollut avoinna matkustajaliikenteelle jo aiemmin. Rajoitusten poistuminen tarkoittaa, että kyseisestä maasta palaavien matkustajien ei tarvitse jäädä omaehtoiseen karanteeniin tai käydä koronavirustestissä.

Laivamatkustaminen on turvallista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan suomalaisilla laivoilla on menestyksekkäästi onnistuttu välttymään viruksen leviämiseltä. THL:n johtava asiantuntija Jari Jalava toteaa, että laivoilla ei ole todettu tartuntaryppäitä, vaan ainoastaan yksittäisiä tautitapauksia tai altistumisia.

Laajasti toimia terveysturvallisuuden varmistamiseksi

"Satamissa ja laivoilla on tehty jo paljon toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi, sillä matkustajien turvallisuus on varustamoille ykkösasia. Kaikki Suomesta operoivat varustamot ovat sitoutuneet rajoittamaan matkustajamäärät 50–75 % aluksen kapasiteetista", toteaa Jarkko Saarimäki Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin liikennejärjestelmäpalveluiden ylijohtaja.

Varustamot ovat valmistautuneet henkilöliikenteen turvalliseen, asteittaiseen palautumiseen laivoillaan. Viruksen leviämisen estämiseksi ja matkustajien turvallisuuden takaamiseksi on otettu käyttöön erityistoimenpiteitä, kuten tehostettu siivous- ja desinfiointi, turvavälit terminaaleissa ja laivoilla. Lisäksi matkustajia muistutetaan laivoilla ja satamissa säännöllisesti turvaväleistä ja huolellisesta käsien pesusta ja desinfioinnista matkan aikana. Matkustajille suositellaan maskien käyttöä laivoilla tilanteissa, joissa riittävien turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.

 

Lisätietoja antavat:

Maija Mattila, Suomen Varustamot, [email protected]

Jari Jalava, THL, [email protected]

Jarkko Saarimäki, Traficom, [email protected]

Taru Keronen, Eckerö Line, [email protected]