Hurmaava Tartto kutsuu

Väitetään, että kaupungilla liikkuessa voi kohdata Tarton hengen, mystisen olennon, joka pakottaa palaamaan kaupunkiin aina uudelleen.

Viron toiseksi suurin ja koko Baltian vanhin kaupunki Tartto on kuuluisa yliopistostaan, museoistaan, kirkoistaan ja rikkaasta kulttuurielämästään. Se on Viron älyllinen pääkaupunki, jota kutsuttiin aikoinaan Emajoen Ateenaksi. Eikä kaupungin intellektuaalinen ja boheemi luonne ole minnekään vuosien aikana kadonnut. Välimatka Tallinnasta Tarttoon on reilut 180 km. Matkata voi omalla autolla, bussilla tai junalla.

Vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki

Tartto on vireä ja vehreä Etelä-Viron kulttuuri- ja yliopistokaupunki, joka on reilun kahden tunnin ajo- tai juna- & bussimatkan päässä Tallinnasta. Vuonna 2024 Tartossa ja sen lähialueilla riittää tapahtumia ja vipinää kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi. Nyt jos koskaan kannattaa tutustua Viron toiseksi suurimpaan kaupunkiin. 


Suosittelemme Tartossa

Viron Kansallismuseo

Viron kansallismuseo lähde: ERMViron kansallismuseo lähde: ERM

Vuonna 2016 valmistunut Viron Kansallismuseo on upea arkkitehtoninen nähtävyys. Sisällä esitellään esimerkiksi modernein, virtuaalisin keinoin mm. virolaisuuden olemusta toisessa museon perusnäyttelyssä, joka on nimeltään Kohtumised, suomeksi Tapaamiset. Keskustasta on museolle n. 2,5 km:n kävelymatka, jolla tutustuu kätevästi kaupunkikuvaan.

Eesti Rahva Muuseum

AHHAA tiedekeskus

Ahhaa Tartto Visit Estonia/Jaal NilsonAhhaa Tartto Visit Estonia/Jaal Nilson

Tieteitä, seikkailua ja hauskaa viihdettä. Tiedekeskus Ahhaan useimmat näyttelyt ovat interaktiivisia, joten voit nähdä omin silmin ja kokeilla omin käsin kaikkea.

Energiaa vesipuistosta

Aura-keskus TarttoAura-keskus Tartto

Aura-keskuksen vesipuistossa on useita eri altaita, vesiliukumäkiä, saunoja ja valohoitohuone. Kesäisin energiaa saa myös aurinkoterassilta.

Aura-vesipuisto


Kirkot

Jaani Kirkko Visit Estonia/Meelis LokkJaani Kirkko Visit Estonia/Meelis Lokk

Johanneksenkirkko, eli Jaani kirik, (kuvassa) on harvoja keskiaikaisia nähtävyyksiä Tartossa. Kirkon tekee erityiseksi sen terrakottahahmot. Tartossa voit vierailla myös Eliel Saarisen suunnittelemassa Paavalinkirkossa (Pauluse kirik), joka on Viron ainoa jugend-tyylinen kirkko.

Johanneksenkirkko, Paavalinkirkko

Kalteva talo

Tartto Visit Estonia/Lembit MichelsonTartto Visit Estonia/Lembit Michelson

Tarton Kaltevaa taloa kutsutaan myös Tarton Pisan torniksi. Talo on rakennettu keskiaikaisen kaupunginmuurin viereen vuonna 1793, ja sen toinen puoli makaa heikon kivijalan päällä. Jos uskallat sisään, pääset tutustumaan Tarton taidemuseon näyttelyyn Viron taiteesta.

Tarton Taidemuseo

Virolaisen oluen historiaa

Tiesitkö, Tartto on virolaisen panimoteollisuuden syntymäpaikka. A. Le Coq -olutmuseo on uudistunut elämyskeskukseksi. Historiallisessa mallastornissa on näytteillä satoja esineitä. Voit varata opastetun kierroksen etukäteen.

Kuva: Jaak Jänes

Tarton olutmuseo

 


Tarton yliopiston taidemuseo

Tarton yliopiston taidemuseo sijaitsee Tarton yliopiston päärakennuksessa. Perusnäyttely esittelee kreikkalaisen arkaaisen, klassisen ja hellenistisen taiteen veistosjäljennöksiä. Myös alkuperäisesineitä, kuten nuolenpääkirjoitustauluja ja kolikoita on nähtävillä. Esillä on myös aito egyptiläinen muumio osana muumiokammiota.

Tarton yliopiston taidemuseo

Ylösalaisin talo

Tässä talossa kaikki on tietysti ylösalaisin. Katto on lattia, millä koettelet tasapainoaistiasi ja kierrät huoneesta toiseen. Kolmenkymmenen minuutin aikana näet talon ja otat hauskoja kuvia muistoksi.

Ylösalaisin talo, Tagurpidi maja

Aparaaditehas

Aparaaditehaksen alue on kuin Tallinnan Telliskivi, pienemmässä mittakaavassa. Entisestä tehdasrakennuksesta ovat löytäneet kodin eri alojen taiteilijat, trendikkäät designputiikit ja -ravintolat. Täällä järjestetään myös erilaisia tapahtumia vuoden ympäri.

Aparaaditehas

 

Missä syödä Tartossa? Katso vinkit

Tartossa on mielenkiintoisia ravintoloita ja kahviloita, joissa herkutella. Listasimme persoonallisia syöntipaikkoja Tarton-matkan ratoksi.

Ylicool

Ravintola sijaitsee keskustassa Küüni-kävelykadun lähellä. Tässä lounge-tyylisessä ravintolassa ruokalista on laadukas ja lapsiystävällinen. Täällä on myös iso leikkihuone lapsia varten. Jos haluat kokeilla jotain erikoista, testaa Ylicoolin järjestämiä sokkosyömisen erikoisillallisia.

Osoite: Ülikooli 8

HUOM! Ravintola on kesäkuukaudet 2019 suljettu lähellä olevasta tietyömaasta aiheutavan haitan vuoksi. Ravintolaa avaa ovensa jälleen syksyllä.

Fii

Ravintola Fiin löydät Tarton Lõunakeskus-ostoskeskuksen vieressä sijaitsevan hotelli Sophian yhteydestä. Tässä uudehkossa ravintolassa on mm. monipuolinen lasten ruokalista ja ruoka on kerännyt kehuja. Moderni interiööri.

Osoite: Ringtee 75

Hõlm

Tämä laadukas ravintola sijaitsee hotelli Lydian yhteydessä. Löydät ravintolan ja hotellin vain kivenheiton päästä Raatihuoneen torilta. Korkealuokkainen palvelu ja ruokaa kunnianhimoisella otteella. Lapsille on iso leikkihuone.

Osoite: Ülikooli 14

Lydia-hotelli kuuluu hotellipakettivalikoimaamme Tartossa. Löydät tarkempaa tietoa hotellista täältä.

Anna Edasi

Anna Edasi on retrohenkinen kahvila-ravintola, joka sijaitsee Karlovan kaupunginosassa. Monet tarjottavien herkkujen resepteistä ovat peräisin kahvilanpitäjän Anna-isoäidiltä. Persoonallisessa ja kodikkaassa paikassa lapsille on oma pieni leikkinurkkaus.

Osoite: Tähe 20

Aparaaditehaksen ravintolat

Jos pidät Tallinnan Telliskivestä, suuntaa syömään tänne. Rouhea rakennuskompleksi Aparaaditehas kätkee tiloihinsa useampiakin persoonallisia ja suositeltavia ruokailupaikkoja. Sisäpihalla on leikkikenttä.

  • Trikster Tihane: hyvää ruokaa ja tuoretta, itse leivottua leipää
  • Kolm Tilli: katukeittiömakuja baoista rameniin
  • Puhvet-konditoria: Täältä saat kaupungin maistuvimpia kakkupaloja

Aparaaditehaksen osoite: Kastani tänav 42


Varaa hotellipaketti Tarttoon

Hotellipaketit Tarttoon

Tutustu Tarton hotellivalikoimaamme ja varaa paketti tästä.