Helsinki ja Tallinna: satamat, kaupungit ja varustamot allekirjoittivat yhteisymmärryssopimuksen vauhdittamaan toimia nollapäästöisen meriväylän edistämiseksi

Helsingin ja Tallinnan välinen vilkas laivaliikenne tuottaa elinvoimaa ja vaurautta molempiin kaupunkeihin ja samalla koko Suomeen ja Viroon. Lauttaliikenne ja siihen liittyvä liiketoiminta nähdään Suomenlahden molemmin puolin myös tulevaisuudessa välttämättömäksi alueiden hyvinvoinnin kannalta. Ilmastonmuutoksen myötä kasvihuonekaasujen vähentämisestä on muodostunut välttämätön tavoite, ja siihen liittyvät ratkaisut ovat tarpeen mahdollisimman pian.

Maanantaina 9.10. on allekirjoitettu Green Corridor -yhteisymmärryssopimus (Memorandum of Understanding), jonka tavoitteena on luoda kestävä, ympäristöneutraali meriliikenneväylä ja matka matkustaja- ja rahtiasiakkaille Helsingin ja Tallinnan sekä Vuosaaren ja Muugan satamien välille.

Tämä meriliikennekäytävä hankkeena on sateenvarjo Helsingin ja Tallinnan välisen laivareitin useille päästövähennyksiin ja päästöttömyyteen tähtääville teoille sekä uusien teknologioiden hyödyntämisprojekteille merellä ja maalla. Helsinki – Tallinna Green Corridor -hankkeen tuoman yhteistyön avulla ympäristötavoitteet on tarkoitus saavuttaa nopeammin kuin mitä osapuolet ovat aiemmin ilmoittaneet.

Sopimuksen allekirjoittivat Helsingin ja Tallinnan satamat, kaupungit, varustamot Rederi AB Eckerö, Tallink Grupp ja Viking Line Abp sekä Viron ilmastoministeriö. Suomen liikenne- ja viestintäministeriö oli läsnä tilaisuudessa ja tukee vahvasti kestävän meriliikennekäytävän muodostamista.

- Helsingin ja Tallinnan välinen yhteistyö on ollut tiivistä viime vuosien aikana. Molemmille pääkaupungeille Itämeren suojelu ja kestävyyden teemat ovat muodostuneet yhä tärkeämmiksi ja niiden hyväksi haluamme tehdä yhdessä konkreettisia tekoja. Tämä satamien kanssa tehtävä yhteistyö on erittäin tervetullutta ja kertoo kunnianhimomme tasosta. Uskon, että tässä yhteistyössä toteutamme ilmaston ja Itämeren kannalta vaikuttavia tekoja, Helsingin pormestari Juhana Vartiainen sanoo.

Tavoitteena on vauhdittaa siirtymää ympäristöneutraaleihin ja kestäviin rahti- ja matkustajaliikenteen ratkaisuihin Tallinnan ja Helsingin sekä Vuosaaren ja Muugan satamien välisillä reiteillä. Tämä tarkoittaa yhteisten suunnitelmien tekemistä päästöttömyyden saavuttamiseksi sekä perustajajäsenten (satamat, kaupungit, varustamot) että muiden kumppanien kanssa.

- Odotamme innolla yhteistyötä projektin kaikkien osapuolien kanssa. Olen vakuuttunut, että pystymme löytämään entistä fiksumpia ja parempia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Niitä kyllä kaivataan, sanoo Helsingin Sataman toimitusjohtaja Ville Haapasaari.

Tärkeimmät toimenpiteet keskittyvät yhdistämään tavoitteet ympäristöneutraaliuteen ja edistämään rahti- ja matkustajaliikenteen kasvua maiden välillä. On elintärkeää vahvistaa merireitin kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta, toteuttaa yhdessä tieteellisiä tutkimuksia, sekä jakaa tietoa projektien tueksi. Osana hanketta valmistellaan myös varsinaiseksi Green Corridor- meriliikenneväyläksi hakemista.

Helsingin Sataman tiedote