Bistro & Café Satama uudistuu m/s Finlandian ollessa telakalla

M/s Finlandian kyljessä olevan nuottiviivaston maalaamisen apuna käytetään lasertekniikkaa, jotta nuotit pystytään sijoittamaan juuri oikealle paikalle.

Eckerö Linen m/s Finlandia on telakalla 8.2.2024 saakka. Siellä sille tehdään mittavia rakenteellisia uudistustöitä polttoaineenkulutuksen ja päästöjen vähentämiseksi. M/s Finlandia palaa liikenteeseen 8.2. klo 15.15, jolloin se suuntaa Helsingistä Tallinnaan. Rahtia kuljettava aluksemme m/s Finbo Cargo liikennöi normaalisti m/s Finlandian telakoinnin aikana.

Telakalla tehdään myös matkustajien viihtyvyyttä lisääviä uudistuksia. Bistro & Café Sataman palvelulinjastot uudistetaan asioinnin sujuvoittamiseksi. Myös ruokatarjontaan on tiedossa muutoksia: asiakkaiden on jatkossa mahdollista mm. koota itse oma aamiaisannoksensa ja salaattinsa tai valita päivän keitto karkottamaan nälkää. Laivalla uudistetaan lisäksi esimerkiksi käytävien ja tilojen mattoja ja asiakkaat saavat käytettäväkseen uudet matkatavaransäilytyslokerot.

Telakoinnin aikana laivalla on töissä runsaasti Eckerö Linen omaa henkilökuntaa. Noin 18–30 henkilöä huolehtii esimerkiksi remonttien vaatimista tilojen tyhjentämisistä, siivouksesta, inventaarioista ja toimii tarvittaessa mm. palovahteina. Tekninen henkilökunta vastaa puolestaan kone- ja järjestelmäpuolen töistä.

LINKKI:  19.1.24 M/s Finlandia uudistuu telakalla – ympäristön hyvinvoinnin huomiointi osa aluksen tavallista arkea

LINKKI: 12.1.24 M/s Finlandia telakalla – moottori-, kone- ja navigaatiojärjestelmiin uudistuksia sekä uudet peräsimet ja potkurin lavat

LINKKI: 15.12.23 M/s Finlandia telakalla 7.1. - 8.2.2024 – mittavia rakenteellisia uudistustöitä polttoaineenkulutuksen ja päästöjen vähentämiseksi 

Merimatkan ensimmäiset sävelet muotoutuvat aluksen pintaan.
Laivan ulkosivuille tulevat tuulettimen ritilät odottavat asennusta.
Laiva on saanut uudet peräsimet ja potkurit.
Tankkitarkastus! Lämmöntalteenottosäiliöön varastoidaan ylimääräistä lämpöä.