Juhlapöydän monipuoliset herkut nyt Buffet Eckerössä

Juhlapöydän monipuoliset herkut nyt Buffet Eckerössä

Buffet Eckerön odotetussa Juhlapöydässä on tarjolla laivan keittiön valmistamana niin perinteisiä kuin moderneja jouluherkkuja aina vegaaneille sopiviin kasvisruokiin asti.

Juhlatunnelmaan pääsee aloittamalla ruokailun esimerkiksi alkuruokapöydän merellisistä antimista. Sillin ystäviä hemmotellaan muun muassa portviini- ja sinappisillillä sekä erikoisuutena munakoisosta ja porkkanasta tehdyllä vegaanisella "lasimestarin sillillä". Herkullisia ovat myös tutut graavi- ja lämminsavulohi sekä kokonaiset katkaravut. Näiden lisäksi tarjolla on runsaasti makuelämyksiä lihasta ja kasviksista, kuten ankkapateeta ja rosollia.

Lämpimässä juhlapöydässä juurevat maut tukevat toisiaan hienosti. Lautaselle voi koota perinteisten laatikoiden lisäksi esimerkiksi paneroitua kukkakaalia voissa paistettujen porkkanoiden ja hunajapaahdettujen saksanpähkinöiden kera sekä muhennettua lehtikaalia.Paahdetut punajuuret nautitaan piparkakkukuorrutteella lähestyvän joulun kunniaksi ja joulukinkku leikataan lautaselle paikan päällä. Niin leikataan myös häränfilee, joka tarjoillaan täyteläisen punaviinikastikkeen kera.

Jälkiruokapöytä sisältää kirpeitä, makeita ja tuhtejakin makuja. Esimerkiksi sitruuna-juustokakun täyteläisyys yhdistettynä kirpeään karpalosiirappiin luo täydellisen makujen harmonian. Moussea tarjoillaan tänä jouluna aurajuuston sekä rommisuklaan makuisina. Glögipäärynät keventävät kokonaisuutta ja taatelit, viikunat ja pähkinäfudge sinetöivät upean makuelämyksen.

Juhlapöytä jouluisten ruokien kera Buffet Eckerössä m/s Finlandialla 17.11.2021-25.12.2021. Juhlapöydän menu 26.12.21-4.1.22 tarjoaa herkuteltavaa ilman jouluruokia. 

Paneroitua kukkakaalia, ohuita porkkanoita ja pähkinöitä aseteltuna lautaselle.Paneroitua kukkakaalia, ohuita porkkanoita ja pähkinöitä aseteltuna lautaselle.
Tarjolla on paneroitua kukkakaalia, voissa paistettujen porkkanoiden ja hunajapaahdettujen pähkinöiden kera.
Punertavia glögipäärynoitä on aseteltu lautaselle.Punertavia glögipäärynoitä on aseteltu lautaselle.
Glögipäärynät tuovat joulun kielelle.
Liittyvät postaukset
Buffet Eckerö tarjoilee kesällä asiakkailleen saaristosta tuttuja makuja. Keittiömestarit ovat suunnitelleet lukuisia uusia ruokia nautittavaksi...
Buffet Eckerön Syksyn satoa ja riistaherkkuja -menu 30.8.-14.11.2023 vie sinut makumatkalle metsään...